Kaikki blogit puheenaiheesta Epidemia

Maahanmuuttajille terveystarkastukset pakollisiksi

Suomeen tulee paljon maahanmuuttajia ja heistä moni saattaa sairastaa tarttuvaa tautia. Yksikin tartunnan saanut on liikaa, kun on kyse sairauksista, jotka leviävät helposti, erityisesti väkijoukoissa, kaupoissa ja julkisissa kulkuvälineissä. Pelkkä yskiminen riittää levittämään taudinaiheuttajia, joista osa voi leijua ilmassa tai säilyä pinnoilla pitkään. Tämä ongelma pitäisi saada lainsäädännön kautta ratkaistua, maahan muuttavien terveystarkastuksella.

Rokotevastaisuus Kokkolan seudulla

Luodon kunnassa (Larsmo) ruotsinkielisellä Pohjanmaalla on päivähoidossa ollut rokottamaton esikouluikäinen lapsi sairastunut tuhkarokkoon.  Tartunta on peräisin todennäköisesti ulkomailta. Lapsi on ollut tekemisissä päivähoidiossa useiden ikäistensä kanssa. Tuhkarokko on erittäin helposti leviävä sairaus. Tartunnaan saamiseen riittää jopa samassa tilassa oleskeleminen tartunnan saaneen kanssa. Jälkitautina tuhkarokko voi aiheuttaa useita, vaarallisiakin, jälkitauteja.

Keuhkokuume-epidemia Suomessa - viranomaiset ulalla?

Aikoinaan musta surma – rutto - tuhosi Euroopan väestöstä 30-60% väestöstä. Se levisi myös Suomeen ja tuhosi täällä asujaistoa.

Suurimmalle osalle väestöä tieto tästä pandemiasta kuuluu kaukaiseen ”pimeään keskiaikaan” mutta kylmä totuus on se, että myös uuden ajan jälkeen meillä on riehunut isoja epidemioita: esimerkiksi noin 100 vuotta sitten ”Espanjan tauti” – influenssa tappoi maanosassamme 30-100 miljoonaa ihmistä.

Keuhkokuumetappaja Suomessa

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä