Kaikki blogit puheenaiheesta Ilmastoahdistus

Tunnustan

Katsoin viime viikolla YLEn ilmastoa koskevan vaalikeskustelun. Liikuttavan yksimielisesti kaikki tuntuivat uskovan ihmisperäiseen ilmastonmuutokseen, joka aiheuttaa katastrofin, jos siihen ei puututa. Ainoastaan Perussuomalaisten edustaja oli sitä mieltä, että Suomi on tehnyt osansa, mutta hänkään ei asettanut kyseenalaiseksi käsitystä ihmisen aiheuttamasta uhkaavasta ilmastonmuutoksesta.

Älkää ahdistuko

Ympäristölobbaajat ja muut ympäristöä keppihevosenaan käyttävät tahot pyrkivät lisäämään ihmisten ympäristöahdistusta hyötyäkseen siitä. Yksittäisen kansalaisen ei kannata ahdistua ilmaston tilasta, sillä Suomessa asiat ovat hyvin hoidossa.

Eilen (18.3.) julkaistu kansalaisaloite, jossa ehdotetaan ilmasto-oppia uudeksi kouluaineeksi kuvaa täydellisesti nykypäivän länsimaista ilmastoaktivismia. Ilmastotietoiset ihmiset ovat ahdistuneita, eivätkä ahdistusta vähennä siitä hyötyvät poliitikot, ympäristöjärjestöt ja media.

Koulun tehtävä ei ole lisätä ilmastoahdistusta

Kun olin koululainen, niin kylmä sota ja ydinsodan uhka olivat jatkuvasti läsnä. Koulussa keskusteltiin miten Neuvostoliitossa ja USA:ssa on presidenteillä avaimet ja nappi, joilla voivat minä hetkenä hyvänsä aloittaa ydinsodan. Elämänkatsomustiedon tunnit istuttiin luokkahuoneiden riittämättömyyden takia muutenkin jo koulun pommisuojassa, niin siellä oli hyvä keskustella mitä tapahtuu, kun ydinsota lopulta alkaa. Pommisuojaan ei olisi mahtunut kaikkia koulun oppilaita, koska siellä oli sopivasti tilaa meidän noin 10 hengen ateistiporukalle.

Ilmastoahdistus on turhaa suomessa!

SINISIÄ ILMASTOAJATUKSIA

 

Vihreät haluavat eduskuntavaaleista ilmastovaalit. Haluan tuoda esille joitakin asioita, joista lukija ja äänestäjäkin voi päätellä mikä on ilmastonmuutoksen todellisuus nimenomaan Suomessa.

 

Miten kulutusyhteiskunnassa oikein pitäisi elää?

Ilmastonmuutos, työn murros ja sosiaalinen media aiheuttavat monille stressiä. Tässä muutamia hyväksi havaittuja ohjeita ilmastoahdistukseen:

Tekemällä työtä rikastutat maailman rikkainta prosenttia. Itse saat vain murusia, ja rasitat samalla elonkehää. Miksi siis teet työtä? Älä ainakaan rahan takia. Työsi on hyödyllistä vain silloin, jos se tekee maailmasta paremman paikan.

Mikä on syynä ilmastoahdistukseen?

 Kuten olen todennut, niin Hesari eli HS tarjoaa loppumattomasti aiheita ilmastonmuutokseen liittyen. Tänään HS:n Vieraskynä-palstalla tutkijatohtori Panu Pihkala kirjoitti otsikolla ”Ilmastoahdistus voi toimia muutosvoimana”. Pihkala tekee monitieteellistä tutkimusta ympäristöahdistuksesta Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Asian yksi erikoisuus on siinä, että Suomessa ei ole yhtään ilmastonmuutoksen professuuria, joka keskittyisi ilmastonmuutoksen tieteellisiin perusteisiin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä