Kaikki blogit puheenaiheesta Soldiers of Odin

Odinin sotilaat, menkää kotiin

Minulle ei tullut yllätyksenä se että Soldiers of Odin – ryhmän jäsenet olivat kävelleet kotikyläni katuja muka ylläpitämässä turvallisuutta. Eräs ystävä ja naapuri oli nähnyt heidät ja otti yhteyttä. En viitsi laittaa tähän hänen mielipidettään asiasta, se oli joka tapauksessa erittäin kriittinen SOO:n esiintymistä kohtaan.

"Tolkun ihmiset" ajan hermolla ja asioiden edellä

Malkaa omasta silmästään on aina yhtä hankala huomata, sillä kaikkihan me aina olemme omasta mielestämme oikeassa ja oikealla asialla – erityisesti tuomitessamme ne, jotka ovat mielestämme erehtyneet ja ovat siis väärässä. Monet suhtautuvat sitä itse käsittämättä Soldiers of Odin -ryhmän katupartioihin vastaavalla ellei jopa mittavammalla hysterialla kuin heidän vihollisensa turvapaikanhakijoihin.

Känniset Odinin sotilaat

Tätä on pelätty, ja nyt ensimmäinen julkitullut epäilys Odinin sotilaiden takkiryhmän tekemästä pahoinpitelystä on totta. Tehtävään kouluttamattomien uhojäärien toiminnan järkevyyttä on epäilty alusta alkaen ja oli vain ajan kysymys, että koska jollakin jengillä heittää yli. Imatra sai kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen paikkakunta jossa näin tapahtuu.

Onko Soldiers of Odin-partioilla puhtaat jauhot pussissa?

Moni kysyy, mitä on ajateltava noista Soldiers of Odin-”tyypeistä”? Sen lisäksi, että he ovat jotensakin mauttomia, jotakin rauhaa he ovat saattaneet häiritä – nimittäin uskonrauhaa. Hehän eivät ole juurikaan kertoneet, miksi he käyttävät itsestään Soldiers of Odin-nimitystä. Kun he eivät ole edes esitelleet itseään, ei ole heidän motiivistaan sitä tietoa, onko heidän tarkoituksensa loukata vai pilkata sitä jumalaa, jonka nimissä he haluavat partioida Suomen kaduilla. Aasauskovilla on ollut syytä närkästyä moisesta.

Savitri Devi alias Maximiani Portas suomalaisenko uusnatsismin keulakuva?

¨Sarastus-lehti on pitänyt esillä Savitri Deviä, poikkeuksellista naista ja modernin uusnatsismin suurta teoreetikkoa (suomeksi). Häntä sanottiin Adolf Hitlerin papittareksi ja jumalattareksi (ihmisenä tosin vain Suuren jumalattaren avatararaksi eli ihmistoisinnoksi).

Mitä Odin sanoisi pakolaiskriisistä?

Codex Regius on kokoelma tekstejä, johon kuuluu joukko muinaisnorjaksi kirjoitettu viikinkiaikaisia runoja. Runoista Hávámal on kokoelman toinen ja se tarkoittaa karkeasti kääntäen Korkean sanomisia. Korkealla viitataan ei sen vähäisempän kuin Odinin itseensä. Runo on merkittävä sen takia, että se käsittelee sitä, kuinka vieraita tulee Odinin mukaan kohdella ja kuinka itse tulee vieraana käyttäytyä. Muitakin ohjeita on, mutta tämän päivän odinisteille kyseiset kohdat lienevät olennaisimpia.

Soldiers of Odin: Suomi ei tarvitse teitä

Teitä ei tarvita.

Te käytätte ihmisten aidosti kokemaa lisääntynyttä turvattomuudentunnetta keppihevosena, jonka avulla oikeutatte partionne maamme kaduilla. Se ei ole sattumaa, että riveistänne löytyy valtavalla yliedustuksella väkivaltarikoksiin syyllistyneitä. Teistä merkittävä osa ei edes kelpaisi sellaisiin tehtäviin, joissa oikeasti suojellaan ihmisiä, ylläpidetään turvallisuutta ja autetaan hädässä olevia. Jos olisitte aidosti kiinnostuneita maamme turvallisuudesta, toimisitte aivan toisin.

Näin minua uhkaillaan

Minä tarvitsen katupartiota kuin kala ongenkoukkua. Tähän mennessä luulisi jokaiselle tolkun ihmiselle olevan selvää, etteivät Soldiers of Odin-partiot ole turvaamassa naisten elämää kaduillamme.

Hyviä uutisia!

Pahamaineisen Soldiers of Odinin Joensuun osasto ilmoittaa, ettei se aio partioida Joensuussa enää perjantaina, eikä myöskään viikonloppuna. Syyksi ryhmä ilmoittaa Yleisradion, ilmeisesti Yle Joensuun, aikeet haastatella heitä ennen tai jälkeen partioinnin. Asiasta uutisoi Pohjois-Karjalan maakuntalehti Karjalainen. Soldiers of Odinin pääasiallisessa Facebook-ryhmässä ilmoitetaan suoraan, ettei ryhmä anna mitään haastatteluja Yleisradiolle. 

 

Kollektiivisesti syyllisiä!

Iltalehti kertoi, että Haukiputaalla kaikille turvapaikanhakijoille on annettu porttikielto uimahalliin, koska naisten puolelle oli mennyt mies.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä